maanantai 16. syyskuuta 2013

Ensivaikutelmia avausviikonlopusta

Liiga on nyt saatu käyntiin, ja jokaisella joukkueella on pelattuna kaksi ottelua. Katsotaanpa pikaisesti, miten ennakkoarviot ovat pitäneet joukkueiden kohdalla paikkansa. Onko joidenkin joukkueiden rankkausta syytä muuttaa jo tässä vaiheessa?

Periaatteeni on, ettei joukkueiden luokituksiin kannata koskea kovinkaan kevyesti ja nopeasti alkukauden otteluiden perusteella. Toisaalta painavilla syillä joukkueiden luokitukseen voi koskea. Jos joukkueen peli on ilmiselvästi sekaisin, kurssin kääntämiseen saattaa mennä kauan. Jääkiekko on pohjimmiltaan joukkuepeli, jolloin laatuyksilöistäkään kasattu joukkue ei voi menestyä ilman toimivaa yhteispeliä. Toisaalta hyvissä uomissa oleva joukkuepeli kantaa hedelmää sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.

Toinen syy vaihtaa luokitusta on virhearvio joukkueen peruslaadun virhearvioinnissa: esimerkiksi jos ulkomaalaisvahvistukset ovat odotettua parempia tai huonompia.

Positiiviset yllätykset

TPS. Ulkomaan-vahvistukset vakuuttaneet. Etenkin Sexton vaikuttaisi parin pelin perusteella olevan yksi tämän kauden parhaista pelaajista. TPS:n kiekollinen peli on määrätietoista ja suoraviivaista. Näistä syistä nostan Bluesia saman tien hieman ylemmäs, Bluesin yläpuolelle. Enemmänkin voisi ensimmäisten otteluiden perusteella nostaa, mutta edelleenkään ei kannata ylireagoidakaan ensimmäisiin otteluihin. TPS on edelleen varsin riippuvainen ydinpelaajistaan ja on vaikeassa tilanteessa, jos näitä loukkaantuu.

Neutraalit

Kärpät. Peli ei vielä "valmista", mutta Kärpilläkin erityisesti puolustus ja maalivahtipeli kunnossa.

SaiPa. Takuuvarmaa taistelua.

Blues. Paistattelee liigan kärkipaikalla, vaikkei meno ei hurjan vakuuttavaa olekaan ollut. Puolustus toiminut mallikkaasti, kiekollinen peli epämääräisempää.

Jokerit. Kolme pistettä vain, koska HIFK oli vielä huonompi. Maalivahtipeli ja puolustus hyviä, mutta kiekollinen peli välillä melkein tervanjuontia.

Pelicans. Keskinkertainen peli riittänyt kaatamaan heikosti pelanneet Tapparan ja HPK:n. Yv toimii. Otteluraporttien perusteella Myllyniemi ollut vakuuttava.

Ilves. Pystynyt vääntämään neljä pistettä ohuen pakiston kärsimistä loukkaantumisista huolimatta. Ei syytä nostaa luokitusta, mutta positiivinen ilmestys. Peli ei ole silti kaunista katsottavaa, taitovaje on ilmeinen.

Ässät. Kaksijakoiset tunnelmat. Loistava Lukko-ottelu. TPS:ää vastaan laiska ja kuriton, mikä oli Ässien ongelma monin paikoin viime syksynäkin. Onko krapulaa?

Lukko. Ässien tapaan kaksijakoinen viikonloppu. Surkea ottelu Ässiä vastaan. Jokereita vastaan avainpelaajat alkoivat löytää peliään. Pelaa odotetusti tarkan puolustuksen kautta.

JYP. Lievä pettymys siinä mielessä, että odotin JYPin olevan kovimmassa kunnossa kauden alkaessa. Hermostunut ja epävarma Kärpät-ottelussa, väsynyt KalPaa vastaan. Kuitenkin vasta kaksi peliä pelattuna, ei vielä syytä reagoida kummemmin.


Pettymykset

KalPa. Homma ei oikein toimi ja pelillinen identiteettikin tuntuu olevan hukassa. Onko päällä jonkinlainen henkinen kipsi, jännittääkö nuorta joukkuetta? Tarkkaillaan menoa vielä jatkossa, nykyisellään tuntuisi olevan vahvasti laskupaineita.

Tappara. Tapparan sentteripuolen suhteen oli isoja epäilyjä, mutta en silti ehdannut rankata Tapparaa kolmossijaa alemmas. Tällä hetkellä nuo epäilyt näyttää aiheellisilta. Hukassa Pelicansia vastaan, johtuiko Ville Niemisen poissaolosta vai mistä? Vai voisiko Tapparalla olla finaalikrapulaa, eihän näissä runkosarjan otteluissa ole tarpeeksi panosta... Ei lähdetä kuitenkaan vielä koskemaan Tapparan luokitukseen, ongelmat saattavat korjautua pelkällä ryhdistäytymiselläkin.

HIFK. Pelin odotettiinkin olevan melko vaiheessa, mutta HIFK on pelannut silti suorastaan järkyttävän huonosti. Korostan maltillista reagointia alkukauden ensimmäisiin peleihin, mutta  nyt jo näkee että pelin uomiin saamiseen on pitkä matka. Pelissä samanoloista epävarmuutta kuin viime syksynä.


Uusi ranking

1. Kärpät B++

2. JYP B+

3. Tappara B+ 

4. Ässät B

5. Jokerit B-

6. Lukko C++↑

7. SaiPa C+ ↑↑

8. HIFK C+ ↓↓ (B-- )

9. KalPa C+ ↓

10. TPS C- ↑↑ (D+)

11. Blues C- ↓

12. HPK D+

13. Pelicans D-

14. Ilves D--


  • HIFK:n rankkausta on laskettu parilla miinuksella.
  • TPS:n rankkausta on nostettu kolmalla plussalla.
  • SaiPa on siirretty järjestyksessä KalPan edelle.
  • HIFK siirtyi näiden väliin.
  • Blues laski sijan TPS:n noston seurauksena.
  • Lukko nousi sijan HIFK:n laskun vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti