maanantai 24. syyskuuta 2012

SM-liigan ensimmäisen 10 päivän topit ja flopit: SaiPa





Kukapa olisi uskaltanut ennustaa, että puolitoista viikkoa liigan alkamisen jälkeen sarjakärkenä on SaiPa? Tuskin oikeastaan kukaan, ehkä joukkueen tosifaneja lukuun ottamatta. SaiPa on jättänyt pisteittä suuremmiksi nähtyjä joukkueita Kärpistä ja HIFK:sta lähtien.


SaiPa onkin ollut selvästi tuottoisin pelikohde tähän mennessä. Markkinat ovat jälleen aliarvioineet lappeenrantalaiset, mikä on näkynyt tarjolla olevina ylikertoimina. Tällöin SaiPa on löytynyt omilta pelilapuilta ja pelivihjeistä yhtä lukuunottamatta kaikista joukkueen pelaamista otteluista. Prosenttiarvioitteni perusteella tekemäni piste-ennusteeni mukaan SaiPalla olisi keskimäärin vasta reilu 6 pistettä kasassa toteutuneiden 12 pisteen sijasta. Olisiko joukkue kuitenkin pitänyt rankata korkeammalle kuin liigan toisiksi viimeiseksi?


Osuma myöhemmin laskeneeseen huippukertoimeen - näitä on toki aina kiva katsella.

Kautta on takana vasta viisi peliä, joten sekä joukkueiden että vedonlyöntivoittojen hehkuttajien kannattaa rauhoittua - viisi peliä ei todista vielä paljoakaan. Joukkueen otteiden ja tilastojen seuraaminen on kuitenkin mielenkiintoista ja vedonlyöjälle hedelmällistäkin: onko joukkueella ollut tähän asti onnea matkassa, vai onko peli yksinkertaisesti toiminut niin paljon muita paremmin? Kääntyykö kurssi kohti pohjaa piakkoin, vai onko SaiPa vielä kiinni suorassa pudotuspelipaikassa helmikuullakin?

Maalikoosteita ja otteluraportteja:
Linkki SaiPan otteluohjelmaan ja -raportteihin jatkoaika.comin sivuilla

Kärpät-SaiPa 13.9.
SaiPa avaa kautensa jättiyllätyksellä ottamalla voiton sarjan kärkikahinoihin veikatusta Kärpistä. Kärppien puolustaminen on haluttoman näköistä, sen sijaan SaiPa tuntuu tekevän kaiken täysillä ja kovassa vauhdissa. Maalikooste

SaiPa-Pelicans 15.9.
SaiPan kauden toinenkin ottelu sujuu voitokkaissa merkeissä. SaiPan kaikkea tekemistä tuntuu ohjaavaan määrätietoisuus, ja yksinkertainen pelitapa tuntuu tulevan joukkueelle selkärangasta. Pelicans näyttää vastaavasti hitaalta ja epäröivältä, onnistumiset ovat yksilöiden käsialaa. Maalikooste

HIFK-SaiPa 18.9.
SaiPa onnistui rokottamaan laiskan ja sekvan oloista HIFK:ta useampaan kertaan, ja toinen HIFK:n maaleista syntyi onnekkaasti syötön katkoneen SaiPa-pelaajan lavasta. SaiPa onnistui erityisesti ylivoimalla ja viimeistely oli tehokasta: maalivahti Ortiota vietiin pariin otteeseen tylysti längistä. SaiPan voitto meni yhtä lailla HIFK:n unisuuden kuin SaiPan pirteän peli-ilmeenkin piikkiin.  Maalikooste

SaiPa-Blues 20.9.
SaiPan liike vaikuttaa olevan jäljessä alkukaudesta loistanutta Bluesia. Kenties ottelu HIFK:ta vastaan edellisiltana verotti SaiPan liikettä enemmän kuin Bluesin vierailu Tampereella Tapparaa vastaan. Toisaalta Blues on ollut ainoa SaiPan vastustajista, jonka yhteispeli on toiminut ensimmäisellä viikolla. Richard Ullbergin imurointi Sallisen maaliin tuntui syövän SaiPan taistelutahtoa.  Maalikooste

TPS-SaiPa 22.9.
Vaisua TPS:ää vastaan SaiPa onnistui tekemään tarvittavat kaksi maaliaan Jaakko Rissasen johdolla. Suoraviivainen ja ennakkoluuloton hyökkäyspeli toi tulosta epäröivän oloista TPS-puolustusta vastaan. Maalikooste

SaiPan alkukauden vastustajia Bluesia lukkunottamatta tuntuu kaikkia kuvaavan yhteispelin sekavuus:

  • Kärpät ovat olleet varsin epätasaisia, ja kaudenavaus oli oululaisilta pohjanoteeraus,
  • Pelicansin joukkuepuolustaminen on ollut yhtä sillisalaattia ensimmäisissä otteluissa,
  • HIFK vaikuttaisi melkeinpä pelaavan ilman minkäänlaista systeemiä ja vaikeuksia on ollut kaikessa pelin avaamista myöten ja
  • TPS on suoranainen kriisijoukkue tällä hetkellä: itseluottamus on kateissa, mikä näkyy virhealttiina puolustamisena ja harvoina onnistumisina maalinteossa.



KalPasta tullut sentteri Jaakko Rissanen on osoittautumassa loistohankinnaksi.
Kuva: Jaakko Stenroos http://jaskan.kuvat.fi

Tilastot:

SaiPan tilastoista ei löydy alkukaudesta rankasti ylisuorittaneen joukkueen merkkejä eli poikkeuksellisen kovia laukaisu- tai torjuntaprosentteja. Jani Niemisen torjuntaprosentissa 95 tasan on ylisuorittamisen makua, mutta toisaalta Richard Ullbergin 87,93-lukemassa on yhtä lailla alisuorittamista, mikä kompensoi. Maalivahtien yhteisprosentti on 92,4. SaiPan  laukaisuprosentti maalia kohti menneistä laukauksista (9,1) on jopa alle liigan keskiarvon (9,7). SaiPa on voittanut otteluiden laukaustilastot HIFK-ottelua lukuunottamatta (35-33). Pelicansia vastaan jopa ylivoimaisesti 40-28. Laukaukset eivät ole SM-liigan tilastoista suoraan, vaan muodostan ne summaamalla vastustajan torjunnat + tehdyt maalit. Tämä on mielestäni vertailukelpoisempi torjuntaprosenttihin ja maalipaikkoihin suhteutettaessa.


Johtopäätös:

Tilastot eivät anna osviittaa siitä, että SaiPa olisi ollut muita joukkueita onnekkaampi. SaiPan pelisysteemi on kuitenkin paremmassa kuosissa kuin kenties millään muulla joukkueella, mikä antaa sille etumatkaa vastustajiin nähden. Suurempien budjettien joukkueiden saadessa peliään toimimaan avautunee vastustajille myös SaiPan pelisysteemi paremmin, ja lappeenrantalaisten tilille alkaa kertyä tappioita.

Pudotuspelipaikka on silti nähdyn jälkeen pienempi yllätys, sillä kerätyt 12 pistettä lasketaan mukaan myös kauden lopussa. SaiPan luokituksen "D--" perästä voi harkita yhden tai parin miinuksen poistoa, mutta pääasiassa SaiPan prosentteihin tullaan kajoamaan lähinnä muutaman prosentin lisäämisellä hyvän vireen ja sujuvan yhteispelin ansiosta. Kelkka voi kuitenkin kääntyä hyvinkin nopeasti. Radikaalimmilla muutoksilla tehtäisiin luultavasti vain hallaa ja sorruttaisiin pienen joukkueen yliarviointiin.

Hyvistä otteista huolimatta SaiPaa on vaikea rankata paljoakaan ylöspäin, sillä materiaali ei edelleenkään anna kovin paljoa myöten. SaiPan menoa tulee kuitenkin arvioida edelleen ja mikäli joukkueen pelaajisto lupailee pysyvää tasonnostoa, voi joukkueen luokitusta parantaa. Sen sijaan parin SaiPan vastustajan kohdalla voi jo nyt harkita ainakin väliaikaista luokituksen laskemista (varsinkin TPS, Pelicans). SaiPa tulee joka tapauksessa haastamaan joukkueen kuin joukkueen tästäkin eteenpäin.

Luokitus: D-alkuinen, pelaajat omaksuneet pelisysteemin loistavasti ja joukkue on hyvässä vireessä. Etumatkaa pelillisesti, mutta materiaalin maksimi tuntuisi olevan liigan keskikastissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti