SM-liigan tasoitus- ja 1x2-vetojen palautusprosentti on hälyttävästi hyvän alun jälkeen mennyt ensimmäisen kerran alle 100:n. Vaivaa arvioihin on kuitenkin nähty erittäin paljon, ja tämänhetken ranking näyttää uskottavalta. Joten olen luottavainen siihen, että tahti muuttuu. Pari vihjaamaani totals-vetoa nostavat kokonaistilanteen niukin naukin plussan puolelle. Lauantain kierros jäi myös plussalle, mutta kovassa kiireessä en valitettavasti ehtinyt laittaa konkreettisia pelivihjeitä - prosentit sentään löytyi, ja pelattavaa sitä kautta kerroinvertailun avulla.
Tähän väliin voisinkin muuten suositella kerroinvertailusivustoa Betbrain.com, josta löytyy hyvä määrä bookkereita vertailusta. Kaikkia mahdollisia toki ei ole tarjolla, mm. Suomessa hyvin tunnetut ja pohjoismaisessa omistuksessa olevat Nordicbet, Unibet ja Veikkaus puuttuvat. Listalta löytyy kuitenkin suurimpia sivustoja, joilta markkinatopit usein löytyvät mm. Pinnacle, Bet365, Betfair jne.
Takaisin SM-liigaan. Liigassa muutama hyväksi rankattu joukkue on saavuttanut ihan hyviä tuloksia, mutta välillä ailahtanut pahasti juuri silloin kun löytynyt omista peleistä. Näihin joukkueisiin kuuluvat mm. KalPa ja Ässät, joista varsinkin KalPan otteet heilahtelevat pahasti pelien välillä ja sisälläkin. Suuria muutoksia rankingiini en ole tehnyt, koska uskon että pitkällä aikavälillä siitä on todennäköisesti vain haittaa. Pitkäjänteisyydellä lyhytjänteisiin markkinoihin saavutettu etu katoaa, jos muutaman pelin tulokseen ylireagoidaan muiden tavoin. Tuloksiin - sekä varsinkin nähtyihin otteisiin ja tilastoihin - on syytä reagoida, mutta liigan pohjalle rankattua joukkuetta ei voi suoraan heittää kärkeen, tai toisinpäin. Esimerkiksi Pelicansin hyvät otteet eilen antaa toivoa siihen, että alkukaudesta sekavaa peliä esittänyt joukkue saattaa olla löytämässä itsensä. Toisaalta Lukko kyntää edelleen pohjamudissa, vaikka kävi HIFK:ta vastaan johtoasemassakin. Kynnys tuntuu olevan tällä hetkellä suuri voittamiseen, mutta en lähde Lukkoa tiputtamaan vieläkään C-alkuista alemmas! Tietyllä varovaisuudella tosin lähestyn surkeasti pelanneita joukkueita, joilla mikään ei toimi.
Yksi strategia on myös jättää eilisen kaltaisia marginaalisia kohteita pelaamatta, ja keskittyä selvästi parhaisiin. Toisaalta juuri marginaalinen HPK osui eilen, kun taas parhaaksi kohteeksi omaan makuun noussut KalPa hävisi, jälleen varsinkin huonon alkunsa takia - tosin lopulta vain niukasti. Myös varsinkin korkean varhaisen kertoimen (2.80) ja myöhemminkin lopulta maistuneen (2.63) omannut Tappara oli mielestäni selvästi hyvä kohde, mutta Tappara esiintyi alle aikaisemmin nähdyn tasonsa eilen Pelicansia vastaan. Myös "korkean prosentin kohteet", kuten moneylinet ja tasoitukset vähentävät varianssia ja kerryttävät kassaa useammin, vaikka tuotto-odotuksista joutuu toisaalta tinkimään.
Vihjaaminen jatkuu, jäitä hattuun. Sarjan alku oli loistava, mutta sen jälkeen on törmätty huonompaan onneen. Uskotaan kuitenkin, että huolellinen työ tuottaa tulosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti