SM-liigan keskikastin paremmalle puolelle ennustamani Lukko löytyy tällä hetkellä liigan pohjalta. Neljästä ottelusta on kasassa yksi piste. Omiin prosenttiarvioihin perustuvan ennusteeni perusteella pisteitä olisi kasassa hieman yli 6. Joukkue arvioitiin kohtalaisen tasapainoisesti rakennetuksi, erityisesti puolustusmateriaali ja maalivahdit ovat keränneet kehuja. Pieneksi arvoitukseksi uumoiltu maalinteko onkin osoittautunut ongelmaksi: joukkue on tehnyt yhteensä seitsemän maalia. Joukkueen ainut tehokkuutensa osoittanut maalintekijä Lauri Tukonen on ollut sivussa otteluista, vaikka hänen paluuta odotettiin jo viikko sitten. Kausiarviossani yli 10 maalin miehiksi kuvailemaini Jussi Pesonen, Janne Keränen, Teemu Nurmi ja Kimmo Koskenkorva ovat tehneet yhteensä 4 maalia, joista Koskenkorva ei yhtään. Näiden lisäksi mahdolliseksi maalintekijäksi povattu, mutta flegmaattinen Eero Elo on tehnyt yhden maalin. Ei siis välttämättä yksilötasolla isoja pettymyksiä tai yllätyksiä. Joukkuetasolla 1,75 tehtyä maalia/peli ei kuitenkaan voi riittää mihinkään.
Laukaustilastoissa Lukon onnistumisprosentti on liigan pienin: 5,8 % maalia kohti menneistä laukauksista on mennyt maaliin, kun liigan keskiarvo on 9,7 %. Huono prosentti voi selittyä sillä, että joukkueesta löytyy huonosti maalintekopotentiaalia, mutta lukema on silti erittäin pieni. Vehasen ja Nielsenin surkea yhteenlaskettu torjuntaprosentti ei kuvasta 86,8 % veräjänvartioiden todellisia kykyjä lainkaan.
Ottelukoosteiden perusteella Lukko tuntuu olevan pahasti kipsissä. Maalinteon onnistuminen avaisi kohmetta, ja KalPaa vastaan tehdyt kolme maalia saattavat avata lukkoja joiltain osin, vaikka ottelun tulos olikin lopulta masentava 5-3-tappio 0-3 johtoaseman jälkeen.
Lukko tuntuu olevan epäonnistumisten kierteessä, ja jopa huonolla tuurillakin tuntuu olevan osuutta. Myös Lukon vastustajiksi on sattunut joukkueita, joiden vire on ollut vähintäänkin kohtalaista alkukaudesta. Materiaalin ohuus maalintekijöiden osalta antaa kuitenkin hieman aihetta huoleen. Jos onnistumisia ei ala tulla, voi C-luokitus ja liigan keskikasti olla osuvampi arvio Lukon suhteen. Materiaali varsinkin maalivahtien ja puolustuksen suhteen on kuitenkin sen verran laadukas, että Lukkoa on vaikea sijoittaa pohjakastiin. Jäämme kuitenkin odottamaan miten Lukko suoriutuu seuraavasta kahdesta viikosta, on liian aikaista tuomita Lukkoa pohjakastin joukkueeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti